Arjessani teen tiivisti töitä muiden yrittäjien kanssa. Jotkut ovat sillä tiellä keltanokkia, toiset kokeneita sarjayrittäjiä, kolmannet elävät kaksoiselämää osa-aikayrittäjinä ja samanaikaisesti palkkatöissä. Valmennusasiakkaissani on myös ollut useita, jotka pohtivat yrittäjyyttä oman elämänsä vaihtoehtona. Mutta kenestä sitten oikeasti on yrittäjäksi?
Oma tieni yrittäjyyteen on sattumien ja sisäisen palon cocktail. Ensimmäisen valmennus- ja viestintäyritykseni perustin vain muutama kuukausi esikoisen syntymän jälkeen jo melkein parikymmentä vuotta sitten. Iso mullistus haastoi miettimään, miten saisin yhdistettyä mielekkään työelämän, tulovirtoja ja perhe-elämän sopuisasti yhteen. Äitiyslomalla oli enemmän henkistä tilaa ajatella, rakentaa uutta ja kysyä rehellisesti itseltään, mitä oikeasti haluan. Tämä tarve vain kasvoi kun lapsien lukumäärä kasvoi ja elämän haasteiden kierrokset lisääntyivät. Toinen yritykseni näki päivänvalon muutama vuosi sitten, ja tuoreimman osakeyhtiön perustamispöytäkirjan allekirjoitin vasta muutama viikko sitten. Mutta missä yrittäjyyttä voi oikeasti oppia?
Vaikka takataskussani on opintoja kahdessa yliopistossa, toinen kauppatieteissä, ei silti juuri mikään valmistanut minua yrittäjyyteen. Yrittäjänä menestymistä ei opita koulussa. Esimerkiksi Ekonomiliiton jäsenistä vain 4 prosenttia tekee työtään yrittäjänä, mikä on luvattoman alhainen luku maassa, jossa yrittäjyyttä pitäisi enemmän kannustaa. Se tarkoittaa, että vastavalmistunut hakeutuu mieluummin ison emokonsernin tai tunnetun yrityksen suojiin, mikä tarjoaa käyntikorttiin valmiiksi mukavan tittelin, keskeytymättömän tulovirran ja valmiin työnkuvan kuin että joutuisi itse luomaan roolinsa ja uransa.
Harvard Business Schoolin opettaja ja uravalmentaja Timothy Butler on listannut kolme ominaisuutta, jotka ennustavat yrittäjälle menestystä. Hän vertasi menestyneiden perinteisten ja yrittäjähenkisen managereiden piirteitä keskenään. Monet pärjäämistä ennustavat piirteet olivat molemmille yhteisiä, mutta yrittäjähenkisillä ihmisillä muutama piirre korostui selkeästi.
Ensiksi, yrittäjähenkisyys ilmenee kykynä luovia eteenpäin epävarmoissa tilanteissa. Epävarmuuden sietokyky pitää olla korkea. Se vaatii luottamusta tulevaisuuteen, vaikka varmuutta ei olisi. Yrittäjällähän on tavallaan ”aktiivimalli” joka päivä, eli varmaa tulovirtaa ei ole, vaan hänen täytyy jokaisena päivänä löytää ostaja osaamiselleen.
Kun yrittäjyys ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa vaihtoehto.
Toiseksi, yrittäjähenkisyys ilmenee intohimoisena tarpeena vaikuttaa lopputulokseen ja jättää siihen oma puumerkkinsä. Vaikka titteli olisi komea, konserni iso ja arvostettu, yrittäjällä polttelee silti halu toteuttaa jotakin omaa, omissa nimissään. Siksi oma kivijalkakauppa – vaikka leipä olisi kapea – voi olla jopa kutkuttavampi ajatus kuin merkittävä asema isossa konsernissa, pienenä siruna isossa koneistossa. Esimerkiksi maanviljelijä on tyypillisesti hyvin yrittäjähenkinen. Se vaatii oman elämänsä Don Quijote-henkeä, jossa joutuu taistelemaan luonnonvoimia vastaan. Yrittäjähenkinen johtajakaan ei saa kicksejä siitä, että istuu kulmahuoneessa pyramidin huipulla johtamassa, vaan haluaa olla mukana tekemässä, kädet savessa, siellä missä tapahtuu. Yrittäjä ei niinkään etsi valtaa kuin tunnetta siitä, että on itse saanut olla luomassa ja perustamassa asioita, jotka kokee merkittäväksi.
Kolmanneksi, menestyneillä yrittäjillä on Butlerin mukaan hyvät neuvottelu-, suostuttelu- ja myyntitaidot. Se ei tarkoita tuputtamista tai kirje- tai online-kurssilla opituilla myyntikikoilla keikailua, vaan luontaista innostusta omasta asiastaan niin, että saa muutkin ideansa, tuotteensa tai palvelunsa taakse. Ajattele vaikkapa start up-yrittäjää, jonka pitää saada sijoittajat puolelleen tai koota tiimiin osaajat jo ennen kuin on näyttöä lopullisesta tuotteesta tai onnistumisista.
”Haluatko olla jäsen vai perustajajäsen?”
Yrittäjähenkisyyttä kartoittaessaan Butler kertoo kysyvänsä opiskelijoilta, haluaisivatko he mieluummin olla jäseniä tai perustajajäseniä? Oliko heillä on lapsena draivi perustaa kerhoja ikätovereilleen tai aloittaa pikkubisneksiä jo kouluaikana? Ovatko he ottaneet vastuuta elämästään jo varhain? Tämä voi ennakoida, että jossakin vaiheessa elämää yrittäjyys ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa vaihtoehto.
Yrittäjähenkinen ihminen turhautuu nopeasti kun työ muuttuu rutiiniksi. Häntä ajaa eteenpäin uuden oppimisen himo, jopa tuntemattoman kaipuu. Hän ei välttämättä ole sen riskihakuisempi kuin muutkaan, mutta on levollisempi tilanteissa joissa epävarmuus on suurta.
Tunnistitko tästä itseäsi?
Unna Lehtipuu
(Artikkeli on aiemmin julkaistu menaiset.fi:ssä).
